torstai 29. kesäkuuta 2017

Ampumaurheilua ja vihreyttä Suhlissa






Asekaupungiksi itseään kutsuva saksalainen pikkukaupunki Suhl on ylpeä historiastaan aseiden valmistajana ja ”Made in Suhl” on yhä kivääri- ja pistooleiden tunnettua laatua. Siksi ei ole ihme, että kaupunki haluaa myös järjestää aktiivisesti ampumaurheilukilpailuja. Niissä merkeissä minäkin olen viettänyt tässä Thüringenin osavaltiossa sijaitsevassa noin 37 000 ihmisen kaupungissa vuoden sisään yhteensä pari viikkoa, lisäksi aiemmin majoittuneena lähikaupunki Oberhofin maailmancup-kisojen ajan.



Ampumaurheilukeskus Suhl-Friedbergissä on puitteiltaan vaikuttava (kartta alueesta). Päivät hujahtivat tulosruutuja tuijotellessa. Kisapaikan evästarjonnoista bratwurstilla täytetty sämpylä tulee nopeasti korvista ulos, mutta frozen yoghurtiin ei kyllästy hetkeen. Tapahtumat itsessään ovat melko tyypillistä ampumaurheilun monissa kisoissa eli suomeksi melko haastavaa viestinnällisesti. Kuormitusta kertyy tungoksesta, kun media ei pääse liikkumaan yhtään sen jouhevammin/rauhassa, sekä paukkeesta, joka vaihtelee aselajista ja korvatulpista riippuen. Hotellimme sijaitsi asemuseon vieressä, mutta kisa-aikatauluista johtuen en museoon ehtinyt tälläkään kerralla. Jotenkin tuntuu, että jos jossain, Suhlissa tuo museovisiitti kertoisi ehkä olennaisimmat historiasta juuri tämän kaupungin osalta.


Tykkään pikkukaupungeista. Varsinkin sellaisista, joissa on ristikkotaloja. Suhlissa niitä oli muutama. Tykkään kävelykaduista keskustoissa, sellainenkin Suhlista löytyi. Lisäksi oli kahviloita, erinomaisen hinta-laatusuhteen kiinalainen (Shanghai) ja aasialainen (Asia Bistro, jossa söin sushia) ravintolat sekä vastaavaan suomalaiskaupunkiin verrattuna shoppailusta kiinnostuneille melko hyvä valikoima erilaisia kauppoja. Sekä Thüringenin ”Fazerin”, nougatherkkuja tekevän Viban myymälä. Joka paikassa sain ystävällistä palvelua. Englantia puhuivat monessa paikassa vain välttävästi, kaupungin matkailusivuiltakaan ei löydy infoa englanniksi. Moni info onkin vain saksaksi.



Suhliin pääsee näppärästi myös junalla. Erfurtista matka kestää tunnin, Berliinistä noin 3,5 tuntia (suunnilleen sama Frankfurtista).  Suhlissa on kuusi hotellia. Majoituin tällä kertaa hotel Arcadiassa, joka oli keskinkertainen hotelli. Kun hotellissa on 16 kerrosta ja kolmesta hissistä yksi tai kaksi käytössä, on se välillä aika hidasta. Huoneet olivat tilavat ja perushyvät, jo kahdeksannen kerroksen huoneestakin oli mukavat näkymät kaupungin ylle. Viimeksi majoituimme Ringbergissä, joka on mäen päällä toisella puolella kaupunkia. Sieltä oli huikeat näkymät auringonlaskujen aikaan, eikä muuta viihdettä tarvittu.



Ringbergin hotellia ympäröi satumainen metsä, niin Arcadiaakin. Arcadian vieressä kohoavan Dombergin päällä on näköalatorni, josta voi ihastella kaupunkia laajasti. Kävely kukkulan päälle kestää noin puoli tuntia. Viihdyin tuolla metsissä niin hyvin, että aloin suunnitella patikointireissua Thüringenin metsiin, sillä koluttavaa riittäisi.


Yksi asia, mikä tuolla myös ilahdutti tälläkin kertaa, oli alikulkukäytävien seinämaalaukset. Piristi kummasti. 





Melko monipuolinen saksalainen pikkukaupunki, eikä tylsä lainkaan. Sääli vaan, että työmatkoilla tietysti työt sanelevat aikataulut, eikä kummallisempaa turismia ehtinyt tuolla taaskaan harrastaa. Mutta tuli kyllä mieleen, kuinka näppärä sporttilomakohde tuo seutu suomalaisellekin olisi - lennot Berliiniin / Frankfurtiin ja näppärää liikuntalomaa vaikka koko perheelle. Arcadian vieressä/kytköksissä oli muuten Ottilienbad-kylpylä, joka valitettavasti oli nyt remontissa juuri kesäkuun lopun.

Seuraavaksi suunta onkin Viroon ja suunnistuksen MM-kilpailuihin. Katsotaan, jos Tartto-Viljandi-Otepää-seudulla ehtisi välipäivinä olla vähän turistikin...eli kaikki vinkit sinne suunnalle tervetulleita 😊




lauantai 24. kesäkuuta 2017

Erfurt – voiko kaupunkiin kiintyä kahdessa tunnissa?











Miksi kukaan ei ole kertonut, että täällä on tällaista? Ristikkotaloja, kivoja pikkukujia, kutsuvia kahviloita, rento fiilis. Päätin ajankuluksi pysähtyä Dresdenistä Suhliin mennessäni Erfurtissa, enkä olisi voinut parempaa parituntista viettää.


Erfurt, tuo noin 320 kilometriä Berliinistä lounaaseen sijaitseva reilun 210 000 asukkaan kaupunki on ollut minulle tuttu vain saksalaisten ystävieni puheissa. Lähellä olen ollut monesti, mutten kaupungissa kertaakaan. Kunnes tuli päivä, kun hyppäsin junasta Erfurtissa reiluksi pariksi tunniksi tutkimaan kaupunkia (junamatka suoralla ICE-yhteydellä Dresdenistä kesti myös sen pari tuntia).

 

 Olin kävellyt kaupungilla viisi minuuttia, kun jo tiesin, että pari tuntia ei riitä fiilistelyyn edes keskusta-alueen osalta. Oli ristikkotaloja, oli värikkäitä taloja, oli eiscafe siellä eiscafe täällä ja niin monta italialaista ravintolaa, että tuntui välimerelliseltä lomakohteelta enemmän kuin saksalaiskaupungilta…



Pidin Dresdenistä, mutta Erfurtiin, sen taloihin ja talojen yksityiskohtiin, katuihin ja kujiin tykästyin kunnolla heti. Hurmoksellisen hortoilun loppupuolella löysin sattumalta Grünes Herz Teehaus u Bistroon, jossa olisin helposti voinut nauttia puolet listasta ajan kanssa. Koska oli 30 astetta, nautin smoothien kahvin kanssa. Niin soma paikka ja ystävällinen palvelu.




Tässä oli kyllä lounasstoppi minun makuuni.


Oletko käynyt Erfurtissa? Onko jotain vinkkejä seuraavalle visiitilleni, kun pääsen kaupunkia koluamaan ajan kanssa? Tai onko sinulla kaupunkeja tai paikkoja, joissa olet vain piipahtanut, mutta tykästynyt suuresti?




perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hotel Taschenbergpalais Kempinski Dresdenissä – voiko liika palvelu väsyttää tai jopa ärsyttää?





Dresdenissä hotellikseni valikoitui lyhyen etsimisen jälkeen Hotel Taschenbergpalais, jossa hinta-laatu-suhde tuntui olevan arvostelujen ja kuvien perusteella kohdallaan sekä sijainti näppärä vanhan kaupungin ja Elben rantojen tutkiskeluun. Oliko valinta onnistunut?


Pidän ammattimaisesta asiakaspalvelusta ylipäätään. Pidän siitä, että hotellissa palvellaan ja huomioidaan asiakkaita, ollaan ystävällisiä ja avuliaita. Osaan pyytää apua ja osaan ottaa sitä vastaan (ja kiittää siitä). Silti olen Aasiassa ollut pari kertaa hotellissa, jossa palvelu on mennyt nätisti sanottuna omatoimisen suomalaisen makuun yli… En hotellissa kaipaa myös jatkuvaa hännystelijää painamassa hissin nappia ja avaamassa hissin ovia ja kyselemässä koko ajan, onko kaikki nyt varmasti hyvin. No, Taschenbergpalaisissa kysyttiin kohteliaasti, haluanko kantaa laukkuni huoneeseen itse vai haluanko apua. Kun sanoin, että pärjään kevyen kassini kanssa, asia otettiin ymmärtäväisesti vastaan eikä kukaan tuppautunut väkisin kiskomaan laukkuani kuljetukseen.


En tajunnut, että tämän hintaluokan huoneeseenkin kuuluu huoneen yöpymiskuntoon viimeistely. Kun palasin iltakävelyltäni, olin iloinen verhojen ikkunaan vetämisestä ja muusta, vaikka tv-kaapin aukaisu ja ennen kaikkea kaukosäätimen ja tv-oppaan sivun yöpöydälle taiten asettelu naurattivatkin. Tuntui vähän liiottelulta, muttei haitannut. Seuraavana iltana olikin sitten pahoittelukyltti ovessa, etteivät voineet valmistella huonettani yöpymiskuntoon, koska ei saa häiritä -kyltti oli ovessa – toki pyydettiin ottamaan yhteyttä huonepalveluun, jos palvelun haluan. En halunnut. Tv-kaappi sai olla rauhassa…Kerran pysähdyin käytävällä hissimatkalla lukemaan whatsapp-viestiä, kun heti porhalsi henkilökuntaa kysymään, onko kaikki hyvin. Kyllä, kyllä. 

 

Yhtenä hetkenä hississä tehtiin korjaustoimia, ja respan henkilökunta käytti monta minuuttia asian pahoitteluun niin kuin muutaman minuutin korjaustoimet olisivat maailmanloppu. Huone oli toisessa kerroksessa, joten totesin, että voin todellakin kävellä portaita. Hän näytti niin surkealta, että oli pakko lisätä, että oikeasti se on todellakin ok minulle, ei huolta. Parempihan se on, että hissit ovat kunnossa.

Hotellin sijaintihan oli huippu. Kävelin alle viidessä minuutissa Neumarktille kuuntelemaan musiikkia ja syömään, hetkessä Elben rannalle ja kaikki muutkin vanhan kaupungin nähtävyydet ja palvelut olivat aivan vieressä. Huoneessa ei ollut valittamista miltään osin, sänky oli hyvä, erillisen suihkun ja ammeen sisältänyt kylpyhuone tilava. Iso plussa tallelokerosta, joka oli niin iso, että läppäri ja kaksi kameraa mahtuivat sinne helposti. Kuntohuone sisälsi kolme aerobista laitetta, käsipainot ja pari jumppamattoa, uima-allas oli hotellialtaaksi hyvä ja tila viihtyisä. Siellä kävin pari kertaa uimassa.  


Aamupala ja aamupalan ulkoterassi sisäpihalla olivat ihania. Aamiaistarjoilu menee nauttimissani hotelliaamiaisissa ainakin top vitoseen. Aamupalalla arvostin sitä, että kuten niin usein Keski-Euroopassa ainakin alppikylissä olen kohdannut, minua ei oltu sijoitettu pöytään valmiiksi vaan sain valita pöytäni itse. Kahvi tuotiin pöytään ja vohveleille oli kerman sijaan vaniljakastiketta mansikoiden kera. Vohveleihin liittyy se hetki, kun olisin toivonut vähän jämäkämpää palvelua: kun englantia puhunut keski-ikäinen nainen päättää molemmilla kämmenillään kokeilla vohvelien lämpöastetta ja jättää vohvelit sitten siihen, en osannut jäädä katsomaan kuin monttu auki. Ohhoh. 

 

Ja koska tässä hotellissa palveltiin viimeiseen asti, laskua maksaessani tykitettiin niin aidon innostuneen ystävällisesti, että haluat varmaan sijoittaa euron vuorokaudessa hyväntekeväisyyteen lisäksi, kun meillä on tällainen kampanja. If that’s okay for you (olihan se ok, kun en raaskinut sanoa, että en mä nyt oikein…).

Vaikka välillä ylitsepursuava palvelu huvittikin, mieluummin asiakaspalvelussa överit kuin vajarit.


Hymyillen pois ja mielellään takaisin.