sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Münchenin lentokenttähotellien suosikkini: Bayerischer Hof Freisingissa




Olen lentänyt Münchenistä lukemattomia kertoja, joten lentokenttää lähellä olevia hotellejakin on tullut testattua. Vuosien varrella on löytynyt yksi selkeä suosikki, jonka hinta-laatusuhteessa en ole parempaa kohdannut: Bayerischer Hof Freisingissa.

Olen monesti ollut yötä Münchenin keskustassakin Luftansa Airport Bussin (10,50e) lähtöpaikan eli päärautatieaseman lähellä. Sieltä on kuitenkin se 45minuuttia matkaa kentälle, joten enimmäkseen olen ollut lähempänä. Lentokentän Hiltonia en ole testannut, mutta Novotelissa ja sitä hieman kauempana olevassa Mövenpickissä olen ollut. Novotelissa häiritsi ruuhka sekä sisäänkirjautumisen hitaus ja henkilökunnan virkamiesmäisyys ja aamiaistilan kliinisyys. Ei tullut millään tavalla kotoisa olo. Mövenpickissä häiritsi päälleliimattu kohteliaisuus, joka oli kaikkea muuta kuin aidon tuntuista. Sinänsä toki parempi kuin tylyys, mutta aidosti ystävällisestä asiakaspalvelusta en puhuisi. Ainoalla Mövenpick-käynnilläni myös lentokenttäshuttle (kestää 15min ja menee 30min välein, maksaa 9 euroa) jätti toivomisen varaa: olimme olleet jo tovin matkalla, kunnes palasimmekin takaisin hakemaan lisää porukkaa. Monissa lentokenttähotelleissa ylipääätään häiritsee ylihinnoiteltu aamiainen sekä huonot hotellin ravintolat, joille ei usein ole lähistöllä vaihtoehtoa. Jos siis saapuu niin, että haluaa vielä syödä illalla.




Bayerischer Hof sijaitsee Freisingin keskustassa pääkadulla 11,5 kilometriä Münchenin lentokentältä. Ajomatkaa on vartti, bussilla 20 minuuttia. Hotellilla on myös lentokenttäshuttle (10 euroa), jota tosin en ole testannut. Olen sen sijaan liikkunut Freisingin ja lentokentän väliä kulkevalla paikallisbussilla (2,80 euroa, 20min, pääsääntöisesti kolme kertaa tunnissa). Paikallisbussi tulee Freisingin rautatieasemalle, josta on noin 10 minuutin kävelymatka hotellille. Koska hotelli on keskustassa, ravintolavalikoima on hinta-laatusuhteeltaan monia lentokenttähotelleja parempi. Hotellissa on omakin ravintola, mutta koska en ole sitä testannut, suosittelen vaikkapa vierestä löytyvää kreikkalaista ravintolaa Irodionia. Ystävällinen ja nopea palvelu, edulliset hinnat, isot annokset ja hyvä ruoka. Omalla kohdallani viimeksi iso ilo oli myöhäinen (tuolloin 24:ään) aukiolo, sillä hotellin ravintola meni kiinni jo 21.





Hotelli itsessään on rauhallinen ja siisti, iso osa huoneista on remontoitu. Kaikki näkemäni huoneet ovat tilavia, samoin kylpyhuoneet. Huoneessa (ainakin viimeisimmässä) on vedenkeitin kahvi/teepussien kera. Hotellin netti kuuluu hintaan ja on yksi toimivimmista hotelli-wifeistä, mitä olen kokenut. Samoin hotellin ravintolassa tarjoiltava aamiainen on kattava ja kuuluu hintaan. Usein valintani Bayerischer Hofin eduksi on ratkaissut myös hinta: siinä missä lähempänä lentokenttää olevat ovat usein vähintään 110 euroa 1hh, tuolla halvimmillaan olen ollut 69 eurolla yö. Viimeksi maksoin paikan päällä 104 euroa, kun samalle ajalle useampikin lentokenttähotelli tarjosi varattaessa maksettavia huoneita 130 eurosta lähtien.  

Toinen iso tekijä on ystävällinen palvelu: lähtöselvitys hoitui minuutissa, virkailija kysyi itse, monelleko laitteelle tarvitsen tunnukset wifiin (aika monesti olen ollut jo huoneessa todettuani, että jaa tunnukset pitäisi olla) ja kaikki kohtaamani henkilöt olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Jopa niin, että kun heidän soittamansa taksin taksikuski osoittautui kusettajaksi, he hoitivat reklamoinnin puolestani pyytämättäkin. Eli suomeksi tiivistettynä hotellissa on helppo olla. Jos aikaa on muutakin kuin pikaisiin yöuniin, on Freisingissa myös jäätelöbaareja, kahviloita ja kauppoja hotellin ympäristössä.
Oletko testannut? Tai onko joku muu Münchenin lentokenttähotelleista sinun suosikkisi/kantapaikkasi?


 

lauantai 29. huhtikuuta 2017

8 vinkkiä ihastuttavaan Rothenburg ob der Tauberiin

Rothenburg ob der Tauber linnapuisto


Tämän lähemmäksi aikamatkaa menneisyyteen ei pääse missään. Se on tunne, joka Rothenburg ob der Tauberin muurien sisällä olevassa keskiaikaisessa vanhassa kaupungissa tulee vahvana. Hiljaisempana turistiaikana huhtikuussa tuntuu kuin koko reilun 11 200 asukkaan baijerilaiskaupunki eläisi yhtä suurta historiallista satua mukulakivikaduillaan. Olin jo pitkään toivonut ehtiväni joskus käymään Baijerin tässä kolkassa, sillä kaupunki vaikutti sympaattiselta. Kun juna saapui tähän pikkukaupunkiin, hiipi epäilys: entäs jos vuorokausi onkin liikaa tässä kaupungissa? Entäs jos 42 portin ja tornin vanha kaupunki onkin hetkessä koluttu? Entäs jos turisteja onkin haitaksi asti? Melko nopeasti osasin vastata kaikkiin: EI.





Tässä vuorokauden kokemuksella kahdeksan vinkkiä kaupunkiin:

1. Haahuile kaduilla ja bongaile yksityiskohtia



Päämäärätön haahuilu on erityisen suositeltavaa täällä. Ristikkotalot, värikkäät talot, taiteelliset metalliset kyltit ja lukemattomat muut yksityiskohdat takaavat sen, että pää pyörii ja niska kallistuu ihastuksen vallassa tasaiseen tahtiin. Monen taustalla on tarinoita: Baumeisterhausin (nimensä mukaisesti historiallisen paikallisen rakentajamestarin Leonardo Weidmannin talo) kivihahmoista seitsemän symboloi hyveitä ja seitsemän kuolemansyntiä. Tarinoita taloista kaupungin matkailusivuillta.



2. Linnan puutarha


Linnan puutarha nimi johtaa harhaan, sillä 1100-luvulla linnoissa ei ollut puutarhoja. Oikeampi nimi olisi kuulemma linnan paikalla oleva puutarha. Niin tai näin, iltakävely puistossa, josta toisaalle avautuu näkymä vanhaan kaupunkiin ja toisaalle ympäröivään laaksoon, oli elämys auringon laskiessa. Läheisten naapuritalojen eläimet vastasivat lintujen kera musiikista, konsertti oli kokemus sinänsä pimenevässä illassa.





3. Schneeball


 

Paikallinen leivonnainen on Schneeball, lumipallo. Tippaleipää muistuttava perusversio on sokerilla kuorrutettu, omani nautin nougatilla täytettynä Cafe Uhlissa. Oli niin iso ja imelä, etten jaksanut puolikasta enempää syödä.

4. Käy viini- & liköörikaupassa




Olen aina pitänyt kaupoista, joissa liköörit saa pulloon paikan päältä joko itse tai ne on laitettu myyntipulloihin. Kun Fränkischer Brennereiverkauf W. Kern osui kohdalle, menin oitis sisään. Löytyi tuliaisiksi yksi pieni kirsikkalikööripullo ja valkoviiniä. Paikan myyjä kielsi kuvaamisen kahden kuvan jälkeen, mutta palvelu oli äärettömän ystävällistä muuten.

5. Keskiaikainen rikos- ja rangaistusmuseo (Mittelalterliches Kriminalmuseum)



Museon teema (rangaistus/kidutus keskiajalla) sotii melkoisesti Rothenburgin romanttinen kaupunki -mielikuvamyynnin kanssa, mutta museossa kannattaa piipahtaa. Seitsemän euron hintaan pääsee perehtymään taannoisiin kurinpitokeinoihin ja rangaistuksia aiheuttaneisiin tekoihin. Häpeähuilu huonoille muusikoille ja koulun kurinpitokeinot ovat olleet aikansa ajatusmaailman tuotoksia. Osansa saa myös noituus, jonka kohdalla äänitehosteilla on saatu aikaan efekti, jota pidempään kuuntelemalla alkaisin varmasti luulla äänen tulevan päästäni...

6. Joulumaa
 


 

Olin menossa joulumuseoon aikani kuluksi. Kuvittelin sen yhteydessä olevan pienen kaupan, sillä kadulle (http://kaethe-wohlfahrt.com/) joulumaan suuruus ei todellakaan paljastunut. Totuus valkeni sisälle päästyäni. Siinä jäi museo käymättä, kun uppoiduin kaupan tarjontaan. Kuvaus ja videointi oli kielletty, mutta mielikuviin piirtyi huimia näkyjä. Ei paljon haitannut, etten ole erityisen jouluihminen ainakaan huhtikuussa. Kaupassa riitti hyllytolkulla ihasteltavaa, pientä ja suurta koristetta ja jouluun liittyvää tavaraa. Kaikkea oli niin paljon, että tunnelmaa on vaikea kuvailla. Euroopan suurin ympäri vuoden auki oleva joulumyymälä oli kuin oma maailmansa, jota en kuvitellut Rothenburgista löytäväni.

7. Alter Keller



Rothenburgissa hyvin syöminen ei vaikuta olevan vaikeaa. Tunnelmallisella sivukadulla sijaitseva pieni Alte Keller oli valintani heti keittiön avauduttua. Tunnelma oli kuin alppikylien pikkuhotellien ravintoloissa parhaimmillaan ja nauttimani lohiannos maistuva. Vastaavasti ei jatkoon -vinkki on China Restaurant Lotus, jonne osuin kiinalaisten turistiryhmien välissä. Tarjoilija huokaili raskaasti koko ajan, palvelu oli luokatonta (hidasta ja unohtui tuoda tilattu juoma) ja ruoka keskinkertaista. Harmi, koska olisi ollut kiva syödä myös lounas hyvin.

8. Persoonallisia hotelleja

 

Rothenburg vaikutti kaupungilta, jossa keskikokoiset persoonalliset hotellit ovat vahvoilla. Jotenkin ne myös istuvat kokonaisuuteen. Omani löytyi googlettelulla. Hotel BurgGartenpalais osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi, ja toisin kuin moni kakku, oli tämä rothenburgilaiseen tyyliin kaunis myös ulkoa. Hotellihuone oli pieni, tummasävyinen ja ei mitään erikoista -tyyliin, mutta sänky tarjosi hyvät yöunet. Aamiaiselta sain kaiken tarvittavan. Palvelu oli ystävällistä, tosin kun toinen lause juuri saapuneelle vieraalle oli kysymys mitä pidän kaupungista, alkoi hymyilyttää.





Vuorokaudessa koki melko paljon, mutta pari lisäpäivää ei olisi haitannut. Sitten olisin luultavasti käynyt parissa museossa, vuokrannut pyörän ja lähtenyt retkelle lähiseudulle. Ja nauttinut vielä vähän lisää. Vuorokauden kokemuksella ”Rothenburg ob der Tauber pääsi kategoriaani sympaattiset pikkukaupungit viikonloppulomalle”. 

Oletko sinä käynyt? Jos olet, mitä pidit ja mitä suosittelisit seuraavalle visiitilleni?



perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kevätmatkalla pinnistelystä balanssiin




Kun urheilumaailma ihmisineen ja kirjoittaminen ovat osa sekä työtä että mielekästä vapaa-aikaa, eivätkä tietyt viikkotuntimäärät tai työvuororytmitys ei yrittäjänä sanele aikataulua, mistä löytyy balanssi? Hallitsenko oikeasti aikataulujani? Oppisinko vaatimaan itseltäni vähän vähemmän ja olemaan tyytyväinen pienempiinkin onnistumisiini töissä? Voiko yksityisyrittäjä olla koskaan täysin lomalla? Jos matkustaa paljon työkseen, onko parasta lomaa sittenkään matkailu? Ja millainen matkailu? Pää on surrannut viime kuukausina aika paljon noiden kysymysten äärellä, sillä balanssi katosi ja jaksaminen järkkyi viime kuukausina pahemmin kuin vuosiin.


Lopetin jo vuosia sitten vetämästä tiukan rajan työn ja vapaa-ajan välille ja keskityin tekemään arjestani ylipäätään mielekästä. Elämä on kuitenkin kokonaisuus, jossa toivottavinta on tasapaino. Parin tunnin metsälenkki voi olla samalla sekä äärimmäisen rentouttavaa vapaa-aikaa että äärimmäisen idearikasta työaikaa. Lomapainotteisilla matkoilla en ole vuosiin kokenut stressaavana päivittäisen sähköpostien tsekkauksen, oikeastaan päinvastoin. Aivan kuten mukava matka, myös mukava loma tarkoittaa ihmisille eri asioita. Minulle loma (ja vapaapäivä) on ennen kaikkea aikatauluttomuutta ja vapautta tehdä fiiliksen mukaan asioita, oli ne sitten työhön liittyviä tai sen ulkopuolisia asioita. Siihen istuu huonosti minuuttiaikataulut, oli ne sitten työn tai privaattimenojen luomia. Usein pienikin maisemanvaihdos auttaa lomamoodiin, sillä kotona ollessa kotitoimisto töineen on vahvasti läsnä. Sekin on ristiriitaista, sillä hillittömän työreissuputken jälkeen haluaisin olla vaan kotona.


Tänä talvena jouduin pohtimaan ajankäyttöäni ja aikatauluttamistani, venymistäni ja ylisuorittamistani sekä reissuarkeani enemmän kuin vuosiin. Olin väsyneempi kuin vuosiin. Sairastelin enemmän kuin vuosiin. Kadotin otteen arkeeni pahemmin kuin vuosiin. Elimistö joutui tilaan, jossa kaikesta tuli yhtä pinnistelyä. Ihan kaikesta. Elimistö huusi lepoa. Se oli kammottavaa tajuta helmikuussa, koska samalla tajusin, että tässä olisi nyt vaan vielä jaksettava 2,5 kuukautta ennen pidempää vapaata jaksoa. Sain tehdä mahtavia töitä ihanien ihmisten kanssa. Olin innostunut niistä ja kaikesta eteen tulleesta uudesta, muutoksesta, nopeista tilanteista. En missään vaiheessa ollut enkä ole kyllästynyt töihini tai mihinkään muuhunkaan. Nautin valtavasti kaikesta mitä sain tehdä ja haasteista, joissa pääsin oppimaan uutta. Ehkä juuri siksi oli niin kauhean surullista olla niin väsynyt. Ehkä juuri siksi on vaikeaa tunnistaa oman jaksamisen rajansa, kun kaikesta on niin valtavan innoissaan. Voin kertoa, että elimistö kyllä löytää ne rajat ja myös kertoo ne. 



Se oli vyyhti, josta en saanut mitään otetta. Asiat, jotka osaan tehdä vaikka unissani, alkoivat tuntua hirvittäviltä ponnisteluilta. Hoin itselleni, että on vaan pakko jaksaa. Vaikka toisaalta yritin hokea, ettei aina tarvitse jaksaa. Sekin oli kammottavaa tajuta, etten päässyt balanssiin, vaikka niin kovasti yritin. ”Nuku”, ”mene hiihtämään”, ”pidä vapaata”, ”niin minuakin väsyttää”. Siinä neljä yleisintä vastausta, mitä kuulin, kun lopulta sanoin olevani tuhannen niitissä. Kaikki tarkoittivat hyvää, mutta minun vyyhtiäni yksikään neuvo ei korjannut. Lopulta en jaksanut enää niin kauheasti ajatella, käytin energiani siihen, että tein hommia, asia kerrallaan.


Pinnistelin pysyäkseni vähintäänkin työympyröissä hyvällä tai edes semihyvällä tuulella, pinnistelin jaksaakseni tehdä sovitut työt kunnolla tai itse asiassa pinnistelin tehdäkseni kaiken pikkuisen paremmin kuin kukaan minulta odotti tai vaati. En uskaltanut katsoa kalenteriani tai to-do-listaani kovin pitkälle. Elimistöni ilmaisi lukuisin tavoin, että hellitä vähän ja lopulta, että hellitä paljon. Lopulta yleisin lauseeni oli vieno pyyntö: arvostaisin, jos minun ei nyt tarvitsisi miettiä yhtään mitään ylimääräistä. Vaikka olin puhki myös jatkuvaan pakkaamiseen ja purkamiseen, odotin lomareissua hartaammin kuin koskaan. Tajusin sentään sen verran, että tilanne on saatava hallintaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. 


Onneksi oli töiden puolesta mahdollisuus ottaa katkos, tauko, happea, loma, miten vaan.  
Kahdeksan päivän Rothenburg ob der Tauber (josta muuten juttua huomenna), München (jossa muuten löysin taas vaikka mitä kivaa, siitäkin postausta tulossa) ja Garmisch-Partenkirchen -loma oli tuohon tilanteeseen parasta mahdollista. Uutta tuli sopivasti, muttei liikaa. Ympäristö tarjosi silmäkarkkia jatkuvasti kaupungissa, vuorilla ja rannoilla. Oli aikaa liikkua. Oli sopivan rauhallista, mutta kuitenkin hyvä meininki. Oli ystäviä ja muuten ystävällisiä ihmisiä. Oli helppo olla. Tein vaan sitä, mitä jaksoin ja sen verran kuin jaksoin. Elimistö alkoi toipua jatkuvasta hälytysvalmius-tilasta neljäntenä päivänä, viidentenä päivänä tunsin jo olevani oman olotilamittarin mukaan kunnon lomalla, jota onneksi reissun jälkeenkin riittää.


Sitten uskalsinkin jo vähitellen katsella kalenteria, jossa seuraavaksi onkin lomareissu Lontooseen ja kesäkuussa Gdanskiin. Matkailusta on moneksi. Minulle se oli tällä kertaa toipumislomaa, ja teema #takaisinbalanssiin jatkuu vielä, mutta se matka on hyvässä vauhdissa.

Mukavaa vappua!

(postauksen kuvat Garmischista ja sen ympäristöstä)


Ps. 10 vuotta -osassa on vielä menossa arvonta Nonamenhienosta rullilla kulkevasta reissukassista. Käypäs osallistumassa sunnuntaihin mennessä.