tiistai 25. lokakuuta 2016

Ihana kahvila Kuopiossa: Kahvila Kaneli – olinko jopa innostuneempi paikasta kuin työntekijä?





Pohdin työkseni päivät pitkät viestintää eri näkökulmista ja eri tilanteissa. Siksi ei ole ihme, että palvelutilanteissa viestintä kiinnittää huomiota, tiedostamattakin. Kun tulee tunne, että on asiakkaana itse kahvilasta innostuneempi ja enemmän fiiliksissä kuin työntekijä, tuntuuhan se kieltämättä vähän oudolta. Jopa hölmöltä, vaikka työntekijöille koko ihanuus toki on arkipäivää. Ainakin Kahvila Kanelissa.

Hämmästyin, että vaikka vitriini ol täynnä suolaisia piirakoita, niistä oli piirakkalounaaseen tarjolla vain kahta (molemmat kasvisvaihtoehtoja). Kun kysyn lohipiirakkaa, ensimmäinen ystävällinen vastaus oli, ettei sitä ole lounaskokoa. Virsi ei siitä muuttunut. Siis mitä? Teki mieli sanoa, että missä tahansa muualla kuin Suomessa siitä olisi tehty lounaskokoinen, kun piirakkaa kerran oli. No, otin sitä joka tapauksessa, oli lounaskoossa tai ei. Lohipiirakka salaatilla olikin hyvä valinta, samoin juomaksi ottamani marjasmoothie. Smoothievaihtoehtoja oli kaiken kaikkiaan kolme, joista valinta oli vaikeaa.

Jälkiruoaksi menin valitsemaan kakkuvitriinistä pientä makeaa. Kahvilatyöntekijä ei ollut millään lailla aktiivinen, mikä tietysti voi olla hyväkin asia, mutta markkinointikaan ei olisi haitannut. Päädyin manteli-karpalokakkuun, mikä oli kyllä virhe. Se oli liian kuivaa ja osin siksi mautonta lisukkeena tulleesta vaniljakastikkeesta huolimatta (oikeastaan olisi ollut kermaa, mutta sen vaihtaminen hoitui joustavasti). Kahvi oli hyvää ja tuoretta. 


Kävin Kahvila Kanelissa nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla söimme seuralaiseni kanssa lohisalaatit ja palvelu sujui vähän innostuneemmin. Olen ilmapiiri-ihminen, ja iso osa ilmapiiriä on paikan ihmiset ja kommunikaatio.  Paikka on aivan ihana. Se näyttää jo kadulta tunnelmalliselta. Sellaiselta, että tuonne haluan mennä. Kotoisa, suloinen sekoitus erilaisia ja eri värisiä yksityiskohtia, jotka kaikki kuitenkin jotenkin sopivat yhteen. Kaikkiaan kolme kerrosta käsittävässä pienessä kahvilassa viihtyy mainiosti. Ylimääräistä tilaa ei ole, mutta ahtaus on enemmän kotoisaa kuin ahdistavaa.


Taas kerran tulee vaan mieleen, että omasta työstä ja tuotoksista saa olla innoissaan. Pieni myyntihenkisyyskään ei olisi haitaksi. Ei ole rikos suositella hyviä juttuja, vaikka asiakkaan maku olisikin jotain muuta. Nyt tuli vähän fiilis, että jos nyt vaan söisit, joisit ja lähtisit, vaikka tuollaisessa miljöössä mielellään istuisi pidempäänkin.

Silti menisin mielellään mahdollisimman pian uudestaankin, koska jotain kotoisaa tuossa paikassa oli…

lauantai 22. lokakuuta 2016

Ramsau am Dachstein – hiihtäjien jalanjäljillä Matschnerin hoivassa



Ramsau maisema Itävalta alpit

Hiihtäjien jalanjäljillä olen päätynyt monenlaisiin paikkoihin, jonne en muuten ehkä olisi päätynyt. Moniin useammankin kerran. Suomalaishiihtäjien ehkä perinteikkäämmässä syysleirikohteessa Ramsau am Dachsteinissa Itävallassa minulla on ollut ilo käydä niin syksyllä kuin talvella. Paikka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Salzburgissa, Münchenistä ja Wienistä on reilun kolmen tunnin matka. Lähin rautatieasema on vajaan 10 kilometrin päässä Schladmingissa.
Olen hehkuttanut Garmisch-Partenkircheniä jo aiemmin. Iso osa siitä hehkutuksesta pätee myös Ramsauhun, mutta yhtä iso osa ei. Ramsau on pieni kylä (alle 3000 asukasta), joka koostuu kylän (Ort), Vorbergin ja Leitenin alueesta. Siellä on varsinkin kesäsesongin lopulla vieläkin leppoisampaa kuin Garmischissa, sillä teillä liikkuu lähinnä hiihtolajien urheilijoita rullasuksilla ja heitä harjoituspaikoille kuskaavia autoja. Hiihtäjiä työssään voi ihmetellä myös Dachsteinin jäätiköllä, jonne meno-paluu-hissilippu maksoi lokakuun puolivälin jälkeen 36 euroa. 

Ramsau Dachstein jäätikkö

Ramsau Dachstein jäätikkö


Jostain syystä en ole saanut Ramsaun mahdollisuuksista samalla lailla koppia kuin Garmischista, mikä johtuu ehkä siitä, että olen ollut siellä aina töissä ja sännännyt sitten urheilemaan jonkun hetken sinne, minne olen helpoiten majapaikastani päässyt. Yksi, mistä olen pitänyt aina, on Hotelli Matschner. En pidä hotellissa mistään yksittäisestä asiasta erityisesti, pidän kokonaisuudesta. Pidän siitä, että hotellihuoneissa on kunnon sängyt (tarpeeksi kovat patjat) ja ikkunasta näkyy kauniit maisemat. Pidän siitä, että hotellin illallisilla alkusalaattibuffet on niin monipuolinen, että jo sillä saisi vatsansa aidosti täyteen (vaikka hotellin keittiö on muutenkin kyllä ensiluokkaista). 




Pidän siitä, että hotelliin kuuluu iltapäivän kakku/leipätarjoilu teen, kahvin, mehun ja veden kera. On mukava istahtaa viihtyisään tilaan ja nauttia välipalabuffetin tarjonnasta. Pidän siitä, että hotellissa on leppoisa meininki. Ulkoilmaihmisiä tulee ja menee. 




Pidän myös siitä, että hotellin uima-allas (joka on viereisessä ”hallissa”) on iso (taitaa olla 25 metrin pituinen ja leveyttäkin on riittävästi). Liikkuminen on tehty muutenkin helpoksi, sillä hotellilla on varastossa esimerkiksi hyviä pyöriä, joita voi veloituksetta käyttää. Kaikki nämä asiat yhdessä tekevät sen, että hotellissa on helppo viihtyä. Kaikki toimii. Henkilökunta on avuliasta, iloista, ystävällistä ja viimeisenpäälle kohteliasta ilman turhaa pokkurointia ja jäykistelyä. Monessa muussakin paikassa ole Ramsaussa majoittunut, mutta tämä on noussut suosikikseni.




Mutta Ramsau, kenelle se sitten sopii paitsi hiihtäjille? Alppimaisemista nauttiville patikoijille, maastopyöräilijöille ja leppoisasta meiningistä nauttiville. Itse en ehkä lomalle sinne lähtisi, mutta työmatkalle mielellään jatkossakin. Sekään ei kaikissa kohteissa ole ihan itsestäänselvyys...



perjantai 21. lokakuuta 2016

Mikä tekee loungesta miellyttävän?




Harvassa ovat ne lounget, joita on erikseen kehuttu blogeissa tai keskustelupalstoilla. Oma loungekokemukseni on vielä rajallinen, mutta Helsingissä, Oslossa, Münchenissä, Malagassa, Barcelonassa, Göteborgissa ja Wienissä olen päässyt loungessa piipahtamaan Finnairin tasojäsenenä.

Helsinki ei ole kotikenttäni, joten Shengen-alueen lounge on tullut tutuksi lentoa pohjoiseen odotellessa. Kaksi kertaa olen tuskastunut loungen ruuhkaan, molemmilla kerroilla ruuhka oli puoli kolmen ja puoli neljän välillä. Tuskastumiseni kertoo siitä, mikä minulle loungessa on tärkeintä: rauha ja riittävä tila. Kun saan istua mukavasti, ladata laitteitani, lukea lehtiä ja juoda vettä ja kahvia, olen jo kovin tyytyväinen. Se onnistuu useimmiten Shengen-loungessa mainiosti.

Lounge-arvioissa keskitytään usein myös ruokaan ja muuhun tarjoiluun. Helsingissä olen eniten hyödyntänyt keittolounasta, joka on usein ollut oikeasti hyvä keitto. Lisukkeiksi kun saa paahdettua sipulia, krutonkeja ja oikeaa leipää, lounas on ollut hyvä. Olen nauttinut ehkä elämäni parhaan lohikeiton Finnairin Shengen-loungessa. Olen myös syönyt todella hyvää bataattikeittoa ja hyvin maustettua gulassikeittoa. Keitot ovatkin suosikkiantiani tuossa loungessa, sillä varsinaisesta lämpimästä ruoasta olen innostunut kerran: silloin oli pasta carbonaraa lukuisia kertoja näkemieni valjujen kana+riisi- tai liha+perunapallerot-aterioiden vaihteeksi. Salaatit ovat olleet melko köykäsiä. Lisukkeita on usein ollut niin vähän, että kunnollinen vihersalaatti olisi parempi vaihtoehto. Juomapuoli on ollut minulle riittävä. Mustikkamehua olen kaivannut loungessa, en tiedä, enkö vaan ole löytänyt? Hedelmäsalaatti on ollut virkistävää, mutta keksivalikoima on usein onneton. Kerran hämmästyin, kun tarjolla oli pullaa. Sitä en sen jälkeen ole nähnytkään.

Oslossa olen pitänyt salaattibuffetista ja syönyt erinomaisia macaroneja, tilojen suhteen olen kokenut Finnairin loungen Helsingissä viihtyisämmäksi. Münchenissä lounge on pitkulainen ja lyhyt, mutta ihan mukava siellä on ollut istuskella. Olen pitänyt croissanteista, tarjolla olevasta lisukkeista ja viinistäkin. Lämpimät tarjottavat eivät ole minua houkuttaneet. Göteborgissa jouduin kysymään lounge-henkilökunnalta vettä, kun se oli aamu-uniselle niin haastavasti löydettävissä. Malagassa piipahdin hätäisesti sulkemisajan kynnyksellä iltapalalla ennen lentoa. Siinä ei hirveästi ehtinyt rentoutua, kun mietti vaan, että kohta tämä menee kiinni. Siihen ajankohtaan tosin kentällä oli muutenkin melko rauhallista, joten hälyä sinne ei olisi tarvinnutkaan paeta. Wienissä tarjolla oli suosikkivalkoviiniäni, mutta aamupala-aikaan ihmettelin, ettei jugurttia ollut lainkaan. Tilaa oli sopivasti molempina aikoina, joina olen siellä ollut.





Toistaiseksi paras loungekokemukseni osui viimeisimmällä työreissulla Barcelonaan, jossa loungessa oli tilaa, tyyliä ja monipuolisuutta tarjoiluissa niin suolaisten, makeiden kuin juomienkin osalta. Jäätelöä myöten kaikki maistui. Sielläkin parasta oli tila. Ei ollut ruuhkia, ei jonoja, ei liikaa hälyä. Siellä oli miellyttävä hengähtää ja välipalailla ruuhkaisan ja hälyisän turvatarkastusalueen sekä täpötäyden lennon välissä. Näistä loungeista Barcelona oli ainoa, josta voisin vähän maksaakin sinne päästäkseni. Muista en erikseen maksaisi. 


Maistuvista tarjoiluista huolimatta Barcelonastakin jäi ensimmäisenä mieleen tila ja rauha. Sitä haen jatkossakin lentoa odotellessani, loungesta tai muualta kentältä.