sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Miten Salzburgissa viihtyy, kun ei jaksa tehdä mitään?



Salzburg Itävalta Austria


Yhdistän usein työreissuun päivän tai pari jotain omaa oleilua lähellä työreissun kohdetta. Nyt Special Olympics -kisojen päätteeksi oli tilaisuus viettää reilu vuorokausi Salzburgissa, jossa olen aiemminkin käynyt lähinnä pikaisilla ohimenovisiiteillä. Tällä kertaa oli tarkoitus kivuta monille kukkuloille, kävellä paljon, testata pari kivaa ravintolaa ja olla niin sanotusti kunnon turisti kaikin tavoin. No mitenkäs siinä sitten kävikään? Olin työreissusta ja talven aikana kertyneestä kuormasta niin niitissä ja aiempien päivien työmatkakävelyistä jalat rakoilla (talvikengät tukevassa plusastesäässä oli amatöörin valinta) jo päivä ennen Salzburgiin siirtymää, että halusin vaan nukkua. Työreissu venyi alkuperäistä ajatusta pidemmäksi, mikä vastaavasti lyhensi Salzburg-aikaani viidellä tunnilla. Kun lopulta tuli Salzburgiin siirtymispäivä, huomasin saaneeni flunssan. Päätin ottaa 22 tunnistani tuossa kaupungissa irti sen mitä pystyin.

Salzburg Itävalta Austria


Olin niin väsynyt ja tukkoinen Salzburgiin saapuessani, etten jaksanut tarttua hotellin (siitä lisää seuraavassa postauksessa) ystävälliseen ”Would you like to have some prosecco”-tarjoukseen sisäänkirjautuessani. Mitään ravintoloita en jaksanut selvittää enkä antaa edes ystävälliselle respan henkilölle selvitettäväksi, söin yhdessä suosikkiketjuravintoloistani My Indigossa  perushyvää ruokaa, nautin jälkiruoaksi naapurikojusta kolme palloa erinomaista gelatoa ja olin lounaaseeni tyytyväinen. Päivällisellä lipsuin vieläkin kauemmas alkuperäisistä suurista suunnitelmistani: raahustin lähi-Spariin, josta ostin alla näkyvän nelikon, jonka nautin hotellihuoneessani. Tosi gourmeeta, Lähtöpäivän lounas jatkoi samaa linjaa, söin kinkulla ja juustolla täytetyn ciabattan asemakahvilassa. Näinhän sen kuuluikin huipentua..

Salzburg Itävalta Austria


Mitä siellä sitten muuten tein? Kun kaikki suunnitelmat meni olon vuoksi uusiksi, tartuin entistäkin enemmän hetkeen. Nautin jokaisesta metristä Salzburgin kaduilla ja kujilla, kun en jaksanut enkä pystynyt kävelemään kovaa, oli aikaa fiilistellä yksityiskohtia. Ihailin taloja, ikkunanpieliä ja näkymiä. Nautin päämäärättömästä haahuilusta hämärtyvässä illassa. Vielä enemmän varhaisesta lauantaiaamusta vanhassa kaupungissa. Olin liikkeellä pari tuntia aiottua aiemmin, koska flunssa ei sallinut pidempää unta. Päätin olla ärsyyntymättä siitä(kään) ja ajattelin, että jääpähän aikaa haahuilla enemmän...#positiivinenajattelu.

Salzburg Itävalta Austria

Salzburg Itävalta Austria



Rakastan Itävallan ja Saksan leipomo- ja kahvilakulttuuria, ja sitä jaksoin kyllä hyödyntää täysimääräisesti. Ostin lähileipomosta marmeladilla täytetyn croissantin ja sitä mutustaessani sain seurata lauantaipäivään käynnistyvää kaupunkia (plussa leipomoille, että lauantainakin 6.30 on normaali aika avata putiikki). Nuuhkin leipomon tuoreiden tuotteiden tuoksua niin paljon kuin sitä tukkoiselta nenältäni pystyin haistamaan. Pysähtelin, ihastelin ja ihmettelin. Edellisillan tavoin taloja, yksityiskohtia ja katunäkymiä, pienten kojujen näyteikkunoita, katujen tunnelmaa, rauhaisuutta. Ihailin jälleen yhtä siltaa täynnä lukkoja ja vielä enemmän sillalta eri suuntiin avautuvia näkymiä (kuten niitä kukkuloita, jonne piti kiivetä…). 

Salzburg Itävalta Austria

Salzburg Itävalta Austria

 
Kun väsytti, istahdin Cafe Bazariin. En jaksanut syödä mitään, mutta kahvi oli hyvää, palvelu ystävällistä ja puheensorina iloista. Pöytiintarjoilussa ei noissa maissa ole sinällään mitään erikoista, mutta olihan se taas todettava, kuinka eri fiilis on nauttia ystävällisestä palvelusta pöydässään istuen kuin tuuppia tarjotinta linjastoa eteenpäin ja taituroida itse lautaselleen ja mukiinsa mitä haluaa nauttia. Siitä jaksoin siis tuossakin olossa iloita. 

Salzburg Itävalta Austria Cafe Bazar

Salzburg Itävalta Austria Cafe Bazar


Olin siis väsynyt, jalat rakoilla ja flunssainen. Kaikki suunnitelmat menivät nätisti sanottuna pieleen, mutta harmittiko se lopulta? Kyllä ja ei. Aikatauluton haahuilu on näissä hommissa aina tervetullutta, oli se sitten hidasta tai nopeaa, tasamaalla tai kukkulalla. Mieli lepäsi, vaikka kroppa pinnisteli. Nautin näkemästäni, kokemastani ja syömästäni.  Sitä voisi sanoa viihtymiseksi. Jäipähän taas kerran ”tänne tulen kyllä uudestaan, ja sitten teen sitä ja tätä ja tuota..” -fiilis. Ei sekään huono ole.
Salzburg Itävalta Austria


  

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vertailua, vähättelyä ja lounasvinkki Joensuuhun





Onko muualla kaikki aina paremmin? Usein on helppo ylistää jotain kauempana olevaa ja olla näkemättä lähellä olevasta ne omat vahvuudet, jotka kuitenkin ovat kestävin pohja mille tahansa. Kun on puhuttu ampumahiihtokulttuurista, on puhuttu yleensä Ruhpoldingista tai Oberhofista tai ylipäätään Keski-Euroopasta. Siellä suomalaisetkin ovat hanakasti käyneet oppia hakemassa paikkakunnilta, joilla on sementoitu asema ampumahiihdon maailmancupin kalenterissa. Kun noita paikkakuntia ylistetään, annetaan usein anteeksi monta seikkaa. Keskitytään epäkohtien sijaan kehumaan tunnelmaa, puitteita ja järjestelyjä. Kehujasta riippuen pistetään asia joko rahan, maan lajikulttuurin tai molempien piikkiin. Rivien välistä ollaan vähän tai vähän enemmän kateellisia.




Suomalainen tapa vertailla on usein nähdä vain se, mikä ulkomailla on paremmin tai oletetusti paremmin ja pinnistellä hirvittävästi samaan pääsemiseksi sekä ennen kaikkea vähätellä itseään ja omaa tekemistään. Ottaa aikaa nähdä ja ennen kaikkea arvostaa kaikkea sitä hyvää, mitä itse osataan hyvin. Ottaa aikaa ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse eikä kannata kopioida. Paikkakunnat ovat erilaisia, maat ovat erilaisia, tavat ovat erilaisia, puitteet suorituspaikkojen ympärillä ovat erilaisia, kulttuuri on erilainen. Olisi hirvittävän tylsää, jos kilpailuteknisten asioiden tiukan konseptoinnin ulkopuolella ei olisi tilaa erilaisille tavoille tehdä ja luoda omanlaistaan kulttuuria ja tunnelmaa. Suomessa on tapa valittaa laajasti kaikesta ja välillä etsimällä etsiä asioita, joista voisi mahdollisesti valittaa. Olen useammalta fiksultakin ihmiseltä kuullut vielä muutamia vuosia sitten, kuinka järkyttävää on, että Kontiolahdella on niin paljon äänekkäitä venäläisiä katsojia. Aivan käsittämätön kommentti 2010-luvulla.

Nyt on helppo sanoa, että onneksi Pohjois-Karjalassa on ollut vuosikausien ajan riittävästi sekä hulluutta että yhteistyökykyä. On uskottu, luotettu omaan osaamiseen ja maakunnan mahdollisuuksiin ja tehty järjettömät määrät työtä ja talkootyötä. On rakastettu ampumahiihtoa ja uskallettu ajatella isosti. Valittajista huolimatta. Jo maailmancup 2014 oli hieno. Se pistettiin vielä Kaisa-huuman piikkiin (ja ympärillä napistiin vaikka mistä). MM-kisoissa samoin (ja ympärillä napistiin vaikka mistä). Sitten piti olla tauko vuoteen 2018 asti. Kunnes tuli tammikuu 2017. Tuli mahdollisuus, jolle ei sanota ei. Tuli mahdollisuus näyttää taas kerran, mitä Pohjois-Karjalassa yhdessä osataan ja miten yhdessä osataan tehdä nopealla aikataululla. Tuli maailmancup parin kuukauden varoajalla. Se oli majoitusten osalta melkoinen haaste, mutta kaikesta selvittiin ja apuun tulivat yksityismajoittajat (kiitos meidän viestintäkaksikkomme majoittaneelle Liisalle ihanasta kisakämpästä). Kansainvälinen ampumahiihtoperhe tuli, näki ja viihtyi.





Tuli 11. maaliskuuta. Lauantaina oli 13 000 katsojaa katsomoissa ja ladun varrella. Lukuisia eri kansalaisuuksia, hyvä meininki. Kannustusta kaikille jo miesten kisassa. Tuli naisten kisa, kannustusta kaikille ja toki tukea erityisesti suomalaisille. Jos Suomessa ei olisi ampumahiihtokulttuuria tai urheilun ystäviä, ei tätä olisi nähty. Menestyshullut suomalaiset eivät olisi tulleet katsomaan, kun Olli Hiidensalo taistelee takaa-ajossa sijoista 40+ tai Kaisa Mäkäräinen taistelee pääsystä 30 parhaan joukkoon.  Se oli päivä, jota niin monet olivat odottaneet. Ulkomaalaiset urheilijat kehuivat vuolaasti tunnelmaa. Usein urheilijat joutuvat sanomaan kohteliaasti vastaavaa, mutta tuollaisia kehuja ei sanota vain muodon vuoksi. Ne olivat aitoja, osin jopa iloisen hämmästyneitä. En ihmettele. Itsekin olen yhä sanaton siitä, mitä tuona päivänä koin. Se, että miesten kisan aikaan väkeä on noin paljon, oli ja on iso asia.

Kuten Kontiolahdelle ampumahiihtokulttuuria suurelta osin rakentanut ja luonut Esa Haapala totesi näillä näkymin viimeisen maailmancupinsa tapahtumajohtajan roolissa lopetellessaan: ”27 vuotta sitten aloitettiin nollasta ja nyt ollaan tässä.” Se kiteyttää ihan kaiken.

Ruhpolding on Ruhpolding ja Kontiolahti on Kontiolahti. Omilla vahvuuksillaan, jotka kantavat ja riittävät. Siitä puhjenneesta ampumahiihtokulttuurista voivat viimeistään nyt laajemminkin suomalaiset olla ylpeitä. Ampumahiihtomatkailua Joensuuhun ja Kontiolahdelle kannattaa harjoittaa viimeistään maaliskuussa 2018, jolloin kansainvälistä kisatunnelmaa on jälleen maailmancupissa tarjolla!




PS. Sen verran vielä vertailen, että lounaspaikoissa Kontiolahti-Joensuu päihittää kyllä monet paikkakunnat. Uusin löytöni nimittäin oli Hyve&Pahe (kiitos sitä edellisessä Joensuu-postauksessani suositelleelle), jossa nautin erinomaisen lounaswokin. Onhan näitä buffetlounaita nähty, mutta tämä tuunaa itse wokkisi -lounas oli virkistävää vaihtelua. Kun kasvikset saa kerätä itse ja täytteet valita listalta itse, on vaikea keksiä, mikä voisi olla vielä paremmin. Paikan alakerrassa on vitriinintäydeltä herkkuja, joista oli suuri kiusaus ostaa useampikin. Lupasin tulla ensi kerralla uudestaan nauttimaan myös herkkuja.




maanantai 13. maaliskuuta 2017

Matkaa yrittäjänä jo 10 vuotta



Finnair lento kotimatka

Helmikuussa tuli täyteen 10 vuotta yrittäjänä. Se on ollut matka, joka on yllättänyt ja haastanut jatkuvasti. Samalla kuitenkin se on ollut matka, jonka aikana on löytynyt oma tapa tehdä töitä, aikatauluttaa asioita ja pyörittää yritystä. Koska olin enimmäkseen freelancer jo ennen yritykseni perustamista, ei se lopulta muuttanut niin paljon arkea. Tein paljon urheiluun liittyviä työreissuja ennen yrityksen perustamistakin.

Ruhpolding Saksa Ampumahiihto

Millainen matka se on ollut? Sitä on vaikea kuvata yhdellä sanalla. Sen lisäksi, että matka on yllättänyt ja haastanut, se on opettanut, kasvattanut ja palkinnut. Se on ollut täynnä iloa ja naurua, mutta myös surua ja pettymystä. Se on ollut täynnä onnistumisia, mutta lähes yhtä täynnä epäonnistumisia, turhautumista ja pelkoa, että jos ei tästä tulekaan mitään.

”Muista että ne kaikki suurimmat kauhut / On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne / Ja kädestäs löydät niihin avaimet.”

Parasta on ollut kaikki ne ihmiset, joiden kanssa tätä yrittäjän matkaa on saanut jakaa. Vaikkei varsinaisesti ole kiinteää työyhteisöä, on verkostoja täynnä osaavia ja auttavia ihmisiä. Niitä ei olisi ilman yrittäjän matkaa ja yrittäjän matkoja. Toisaalta, kun sitä työyhteisöä ei ole, on myös uskallettava kysyä apua, jaksettava etsiä tietoa ja ehdittävä tehdä lukuisia toimistohommia. Toisaalta, kun sitä työyhteisöä ei ole, on matkoilla toimittajaporukoista ja kisaviestinnässä järjestäjäporukoista tullut tosi tärkeitä. Ennen kaikkea tärkeitä on tullut niissä käydyistä keskusteluista, oli ne sitten mitä tahansa. Kuten matkoilla usein muutenkin, yrittäjän matkallakin eteen tulee jos jonkinlaista ihmistä, toimintatapaa, reaktiota ja muuta. Oppii ymmärtämään erilaisia ihmisiä, toimintatapoja ja reaktioita. Kisahommissa erityisesti oppii sopeutumaan monenlaiseen toimintatapaan ja johtamiseen kiireessä ja stressissä. Oppii olemaan stressaamatta pienistä, koska siihen ei ole aikaa eikä energiaa.

Ruhpolding Saksa


Ylivoimaisesti haastavimmaksi olen kokenut ajoittain aikatauluttamisen. Tai en niinkään omalta osaltani, vaan tämän koko palapelin osalta. Tuntuu aina yhtä pahalta kieltäytyä töistä tai sanoa asiakkaalle, että en nyt valitettavasti ehdi / pysty / voi, kun olen kiinni toisaalla tai lomalla. Välillä on melkoinen sumpliminen tiettyinä talviviikkoina. Joskus pitää luopua jostain kivasta keikasta, että voi kokea ja tehdä jotain toista. Toisaalta on mahtavaa, kun on tavallaan itse vastuussa aikatauluistaan ainakin joiltain osin. Voi sitten aikatauluttaa vaikka matkojakin sopiviin rakoihin.

”Sullon sisälläs valtameren kokoinen voima / Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa / Tää on pelkkä tyhjä kuori, joka sun pitää täyttää…”



Tämän yrittäjän matkan ansiosta ymmärrän entistä paremmin urheilijoita, jotka etsivät yhteistyökumppaneita kattaakseen vuosibudjettinsa eli mahdollistaakseen oman työnsä ja arkensa. Aivan vastaavalla tavalla minäkin muutaman kerran vuodessa käyn neuvotteluja, jätän tarjouksia ja teen ehdotuksia, että seuraava talvi/kesä olisi töitä. Itsensä markkinointi ja oman osaamisen myyminen ei todellakaan ole helppoa, mutta siinäkin on tällä matkalla tullut kehitystä. Yhä edelleen kuulen ”kuulostaa hyvältä, mutta me maksettais vaan puolet tästä”-lauseita. Nykyään osaan ja uskallan jo sanoa ”asia selvä, sitten vähenee tehtävätkin puoleen”.

Välillä minua hämmästyttää reaktiot, joita tulee kysellessäni maksamattoman laskun perään useampi päivä eräpäivän jälkeen. Niistä vastauksista voisi kirjoittaa jo kirjan. Enemmistö onneksi vastaa ”voi apua, anteeksi, hoidan heti / mahdollisimman pian” -tyyliin. Näinhän sen kuuluu mennä.



Vaikka edelleen tulee hetkiä, että tulee ikävä palkkatöihin ja tekee mieli vaihtaa alaa, se on hetkittäistä.  Haluan jatkaa tätä yrittäjän matkaa ja yrittäjän matkoja, joista seuraavaksi viikonloppuna Rovaniemelle SM-hiihtoihin ja sieltä Special Olympics -kisoihin Ramsauhun ja Schladmingiin (sekä paluumatkalla Salzburgiin) ennen kuin jälleen takaisin Kontiolahdelle SM-hiihtoihin. Sitten alkaakin olla taas jo vähitellen aika neuvotella hommista ensi syksystä eteenpäin, kesän hommat onkin jo hyvin paketissa.





Tätä etappia juhlitaankin koko vuosi. Kerran kuukaudessa arvon jotain, mikä tavalla tai toisella liittyy matkaan ja siinä mukana olleisiin tahoihin. Kurkkaa, mitä tässä kuussa arvotaan!

Kohti uusia fiiliksiä ja hetkiä, yrittäjän matkallakin.

Sitaatit Apulannan ”Valot pimeyksien reunoilla” biisistä. Alla vuodesta 2009 matkassa mukana ollut Aikku Reit im Winklissä helmikuussa, alimmaisena kanssani vuodesta 2014 matkassa ollut freelance-virkistysvastaava)