maanantai 18. syyskuuta 2017

Muurahaissyöttejä, urheiluhallitunnelmaa, käytävämelua ja rahkajälkiruokaa – kokemuksia urheiluopistoista



Urheiluopistoilla tehdään mestareita, kohennetaan kansalaisten kuntoa ja viihdytetään leirikoululaisia hallittavalla alueella. Ryhmille ideaali täyden palvelun konsepti löytyy halutusta laji/tila/ympäristövalikoimasta muutamalta paikkakunnalta. Yleensä ne sijaitsevat kauniilla paikalla, on jonkunlainen järvi tai lampi vieressä ja silmälle miellyttävää maisemaa. 




Yleensä parin kilometrin säteellä ei ole kauheasti muuta (vaikka esimerkiksi Vuokatista ja Rovaniemeltä löytyy muun muassa hyvin varusteltu ruokakauppa ihan vierestä). Monet urheiluopistoista ovat hankalasti tai melko työläästi saavutettavissa millään julkisella liikenteellä, mutta minkälaista oleskelua ne yksittäisille matkailijoille tarjoavat? Oma kokemukseni urheiluopistoista muodostuu kotoisan Vuokatin sekä työreissuilla kokemani Santasportin, Pajulahden, Kuortaneen, Vierumäen ja Kisakallion pohjalle, joten ajattelin jakaa muutaman huomion tästä puolesta. 

Majoitus


Urheiluopistoilla on nykyään monentasoista majoitusta. Parhaimmillaan uusimmat huoneet/huoneistot vastaavat kalusteiltaan, materiaaleiltaan ja varustelultaan keskitasoa parempia suomalaishotelleja (ja ovat oikeasti viihtyisiä), mutta majoituksen tasoero opistotason ja hotellitason välillä on usein jäätävän iso verrattuna hintaeroon. Opistotaso on karuimmillaan opiskelijasolutyyppinen pelkät kalusteet -ratkaisu ilman keittiönurkkausta, eikä siinä mitään – askeettinen majoitus on monesti hyvä, siisti ja riittävän miellyttävä reissun tarpeeseen nähden. Olen kokenut majoituksen, jossa ainoa varuste on ollut muurahaissyötti ja kylppärin kaapit ovat olleet reunoista selvästi kosteusvaurioiset (lisättynä siihen, että ikkunasta vetää, eikä patteri näytä toimivan – kuten Pajulahdessa koin). Silti tuollaisenkin hinta olisi listan mukaan ollut 50 euroa / vrk aamiaisella. Siinä ei hinta-laatu oikein kohtaa. 




Toinen erityispiirre, mihin olen urheiluopistomajoituksissani törmännyt, on käytävän ja huoneiden välinen olematon äänieristys. Myös käytävien lattiamateriaalit ovat sellaisia, että armeijamainen ”opistossa on hiljaisuus 22.00–6.00” on pari kertaa nuorisoryhmien huoneiden ympäröimänä ollut haave vain. Käytäväralli, ovien paiskominen ja yleinen metelöinti on asia, jota varten varaudun jatkossa boseilla tai vähintään korvatulpilla (ei nimittäin ole asiasta metelöijille sanominenkaan kerran auttanut – kuka nyt nukkua haluaisi klo 23..)




Palvelut ja palvelu

Ravintolapalvelut olivat vielä jokunen vuosi sitten käsite, joista puhuttiin ihastellen. Kehuttiin noutopöytää ja sen antimia, nautittiin hyvästä ruoasta. Viime vuosina hinta ja laatu ovat ajautuneet kovin kauas toisistaan lähes kaikilla kokemillani urheiluopistoilla. Se on sääli, koska mikä onkaan mukavampaa sporttailun jälkeen kuin nauttia kunnon ruoasta. Onneksi ajoittaisia poikkeuksiakin on. Viime keväänä esimerkiksi Kisakallio onnistui tarjoamaan oikeasti hyvät lounasruoat puitteita myöten, samoin monella opistolla yleensä keitto on ollut hyvä vaihtoehto. Salaattipöydän valikoima vaihtelee laajuudessaan todella paljon, eikä runsas määrä aina takaa sitä, että syötävä on laadukasta. Hämmästyttävän monen ruoka-astian edestä puuttuu yhä tuotelaput ja laktoositon/vähälaktoosinen/gluteeniton-tiedot. Jälkiruoasta ei kannata tehdä kummoista veikkausta, se on nimittäin yleensä aina kiisseliä tai jonkunlaista rahkaa…Aamiainen on kaikissa paikoissa ollut perushyvä, minulle aivan riittävä.

Vain urheiluopistolla olen törmännyt siihen, että jos ruokailu on paperin mukaan loppunut klo 19, klo 19.12 edes jotain jäänyttä kyselevälle täyshoidon piiriin kuuluvalle vastataan ”EI OLE. RUOKAILU LOPPUI KLO 19”. Ravintolassa oli syöjiä ja henkilökunta oli muutama minuutti aiemmin kantanut laatikot viiden metrin päähän keittiöön. Keski-Euroopassa olisi hyvin todennäköisesti kerrottu, mitä päivällisellä oli ja kysytty, mitä niistä jäljellä olevista otan, pyydetty istumaan ja tuotu lautasella joku keräilyerä viiden minuutin päästä. Pieniä asioita, mutta tekee ison eron viihtyvyyteen ja mielikuvaan paikasta.

Muuten olen kokenut poikkeuksetta ystävällistä palvelua esimerkiksi vastaanottohenkilökunnalta. Yksi asia, mihin en ole törmännyt muualla kuin opistoilla on se, että lappua myöten muistutetaan, että lähtöaamuina huoneenluovutus on kyllä klo 12 (tms), mutta siivoojat tulevat jo yhdeksästä eteenpäin. Ei käy ihan logiikkaan.

Liikuntapalveluissa, varsinkin niissä huonehintaan kuuluvissa, on iso hajonta. Alueella on usein tarjontaa joka lähtöön salien ja hallien osalta, mutta käyttö yksittäiselle liikkujalle hyvin rajattua. Olen tykännyt tosi paljon Kuortaneesta, jossa yleensä aina voi mennä halliin juoksentelemaan ja samalla hyödyntää hyvinvarusteltua salia. Urheiluopistoilla viikonloppuisin eri ryhmät ovat usein varanneet treenipaikkansa ja -vuoronsa ajoissa, joten jos joku tietty sisäliikuntamuoto on erityisen tärkeä, kannattaa sen harrastamismahdollisuus selvittää etukäteen. Ulos mahtuu yleensä aina 😉




Muuta


Menisinkö aktiivilomalle urheiluopistolle? En. Niin kätevä kuin tuo sovellettu all inclusive kaikkine palveluineen -konsepti sinänsä onkin, minun aktiivilomani rakentuu erilaisista elementeistä.Toinen iso syy on, että lomailu urheiluopistolla muistuttaisi liikaa työreissuja, joten miljöön vaihdos tulee tarpeeseen. Silti olen sitä mieltä, että tietyntyyppisiin viikonloppu/viikkoreissuihin urheiluopisto palveluineen tarjoaa passelin ratkaisun sekä kokonaisuutena helpon ja monipuolisen paketin, jossa pienessä ajassa ehtii paljon - ja voi räätälöidä omatoimimatkansa mieleisekseen. Lisäksi ympäri Suomea sijaitsevat urheiluopistot takaavat, että kovin kauas ei tarvitse matkata.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kotiseudun helmet: Kuhmo tutuksi pala kerrallaan



Omakohtainen kokemukseni vain 70 kilometrin päässä kotoani sijaitsevasta Kuhmosta oli heinäkuulle asti hyvin ohut: veljen jääkiekkopeli, Kuhmon juoksutapahtuma. Se tuntui vähän huvittavalta, jopa nololta. Paikka, joka on niin lähellä, on niin vieras. Tiedän monesta keskieurooppalaisesta kaupungista enemmän paikkoja tai kadunnimiä kuin naapurikaupungista. 

Oli aika ryhdistäytyä, ja siihen työ toi hyvän mahdollisuuden.Kuhmo-päiväni triplaantuivat Rastiviikolla sympaattisen Rastin kylän pelloilla, ja viime viikolla Lost in Kajaani tarjosi mahdollisuuden tutustua työtehtävien ohessa Kuhmoon vähän lisää.






Tässä kaksi muillekin kokemisen arvoista kohdetta Kuhmo-tutustumiseni ensimmäisestä osasta. Lisää nimittäin tulee, sillä ”ensi kerralla sitten” -listalle on kertynyt jo merkintöjä.

Kaesan Kotileipomo



Olen koukussa leipomokahviloihin, niiden tuoksuun, tunnelmaan ja iloisen mutkattomaan palveluun. Kajaanilla on Pekka Heikkinen, Kuhmon vastine sille on Kaesan Kotileipomo, jonka kahvila-myymälä löytyy Kuhmon keskustasta. Ruis-pekoni-poro-pasteija (nam), korvapuusti ja kahvi 5,5 eurolla on makuelämys kotoisan sisustuksen keskellä nautittuna. Ei ihme, että kahvilaan oli jonoa ja siellä oli useissa pöydissä asiakkaita visiittimme aikana. Oli kiva käydä paikassa, jonka tuotteet ovat minulle tuttuja myymälöistä ostettuna. Jos asuisin Kuhmossa, kävisin tuolla joka päivä.



 

Jauhovaara


Kainuussa on hämmentävän paljon kohtuullisen työläästi saavutettavia paikkoja, jonne kuitenkin toivoisi monen löytävän. Hiidenportti nyt on klassikko, mutta Lost in Kajaanin reitille osunut Jauhovaara on yksi esimerkki muista. Jauhovaara sijaitsee noin 35 km Kuhmosta lounaaseen Kuhmo–Sotkamo -tien (nro 76) eteläpuolella. Alueella on hyvät opastaulut ja erittäin hyvin merkatut pari reittiä.







Jauhovaarastakin kattavat infot tarjoava Luontoon.fi -sivusto tiesi kertoa, että Jauhovaaralla on aikoinaan ollut pieni taimitarha, jossa kasvatettiin kuusen, männyn ja koivun ohella pieniä määriä ulkomaalaisia puulajeja. Alueella onkin sekä suomen- että englanninkielisin opastauluin tehty puulajipuisto, johon voi tutustua 1,5 kilometrin ja 3,5 kilometrin kävelyreiteillä. Ainakin 1,5 kilometrin reitti tuntui sopivan kaikenkokoisille kulkijoille. 


Fiilistelyhetkeä pidin perjantaina kuvauspisteellämme, vaaran laen jyrkällä pohjoisreunalla olevalla näköalatasanteella. Siellä seisoessa kainuulainen luonto järvineen ja lampineen avautuu edessä kauniina. 




Tästä se Kuhmoon tutustuminen lähtee!

Onko Jauhovaara tai Kaesan Kotileipomo tuttuja sinulle? Tai onko vinkkejä Kuhmoon niitä seuraavia tutustumisvisiittejä varten?

tiistai 12. syyskuuta 2017

Minun diginomadionnelani




Diginomadeista puhutaan entistä enemmän. Noista, jotka yleisimmillään tekevät läppärillään jotain töitä jossain auringossa edullisen elintason maissa. Jokainen tuota liikkuvan toimiston arkeaan realistisesti avaava tekee samalla palveluksen sille, että työn monimuotoisuutta ja nykyajan mahdollisuuksia ymmärretään entistä paremmin tuon yhä niin kovin liimattuna olevan muotin ulkopuolella. Kiitos Hesarin jutulle ja siinä ajatuksiaan avanneille :)

Ei siitä lopulta vielä kovin kauan ole, kun itku kurkussa yritin pankissa lainaa hakiessani selittää, että olen freelancer, jolla on useita toimeksiantajia. Pankin täti tivasi sinnikkäästi yhtä työnantajaa. Sama tuska kuukausipalkan osalta. Tulot vaihtelevat, koska on niitä useita toimeksiantajia – ei riittävä vastaus. Oli vähän hankalaa. Aika paljon on saanut todistella, että kyllä, elätän itseni ihan näillä freelancerin töillä. Ja kyllä, tämä on ihan mahtavaa elämää juuri minulle. Usein on vieläkin nähty freelancerin ”silpputyöelämä” välivaiheena siihen perinteiseen maanantaista perjantaihin yhdeksästä viiteen työksi, vaikka yhä harvemmalla sellaista elämä tällä toimialallakaan nykyään on. 


Aika usein kysellään vieläkin, että eikö sinulla ole lomaa. Voi, kyllä on. Jos laskisin, sitä on varmaan pari kuukautta vuodessa. Sellaista lomaa, millaisena minä loman ymmärrän. Se vaan rytmittyy eri tavalla. Lopetin vuosia sitten elämästä lomasta lomaan tai vapaapäivästä vapaapäivään ja keskityin sen sijaan elämään elämääni niin kuin hyväksi koen ja tekemään arjesta hyvä. Viikonloput voivat olla töitä ja silti ihan parhaita viikonloppuja, eikä maanantait automaattisesti ahdista, vaan ne voi olla viikon parhaita päiviä. 


Olen jo vuosikaudet pystyttänyt toimistoni milloin minnekin. Pitkään olin kesät ihan normaalissa urheilutoimittajan vuorotyössä, mutta talvet kiersin maailmalla. Viime vuosina liikkuvalle toimistolle on löytynyt termi, diginomad. Olen viettänyt kaksi antoisaa viikkoa diginomadeiden yhdessä suosikkipaikassa Chiang Maissa, mutten voi kuvitella työskenteleväni siellä edes diginomadina. Samoista syistä ja osin työaiheideni vuoksi en myöskään hingu Aasiaan muutenkaan, oli siellä sitten kuinka halpaa tahansa. Enkä minnekään Itä-Euroopan halpoihin paikkoihin vain siksi, että siellä on halpaa. Mutta on hienoa, että näitä ”hubeja” ja verkostoja syntyy eri puolille maailmaa enenevässä määrin. Eläköön muuttuva työ ja matkailu siinä sivussa.

Mikä se minun diginomadin onnelani sitten on? Garmisch-Partenkirchen on minun etäofficeni, minun home away from homeni, minun lepokotini. Sinne on helppo mennä ja siellä on helppo olla vuorten ja minun makuun sopivien harrastusmahdollisuuksien äärellä ja rytmittää työt niiden mukaan. Hintataso on pikkuisen Suomea halvempi, mutta ennen kaikkea arki on siellä sellaista yhteyksineen, että töitäkin on helppo tehdä. On kahviloita, on kaikkea kivaa. Kun aikaero Suomeen on vain tunti, on helppo hoitaa työasioita.


Seuraavaa Garmischin-keikkaa odotellessa toimisto kuitenkin pystyttyy tukikohtani kodin lisäksi lukuisille paikkakunnille kisareissuilla, tapahtumissa ja leireillä. Ei ole aurinkorantoja, ei ole kovin kaukana kotoa, mutta se on ihan okei.

Omanlaista antoisaa arkea kaikille mullekin diginomadeille ympäri maailmaa! (postauksen kuvat ovat, yllätysyllätys Garmisch-Partenkirchenistä)

Kannattaa tutustua vaikkapa seuraaviin: